fbpx

No products in the cart.

REKISTERÖIDY UUTISKIRJEEN TILAAJAKSI, SAAT 20% ALENNUKSEN ENSIMMÄISESTÄ NORMAALIHINTAISESTA OSTOKSESTA🤍

nuoli ikoni

Jorma Viitamäki on pakkauslinjan vastaava

”Olen reilun 30 vuoden aikana ehtinyt tehdä tehtaalla kaikenlaista. Aloitin konepuuseppälinjalta, josta siirryin ruiskumaalaamoon, pakkaamoon ja kokoonpano-osastolle. Viimeiset 10 vuotta olen toiminut pakkauslinjan vastaavana.

Pakkauslinjalla työskentely vaatii tarkkuutta, että kaikki osat tulevat varmasti pakettiin. Tärkeintä on huolehtia, että asiakas saa tuotteensa ehjänä ja muiltakin osin se täyttää asiakkaan odotukset.

Niemen Tehtaat on aina ollut reilu työnantaja. Pomoista voi olla montaa mieltä, mutta minä en ole koskaan riitaantunut kenenkään kanssa. Niemen Tehtailla on parhaimpina aikoina ollut neljä Viitamäen veljestä samaan aikaan töissä. Ehkä se kertoo siitä, että me olemme ahkeria ja luotettavia työntekijöitä.

Vapaalla viihdyn vesillä. Heittelen virveliä ja verkkoja Kokemäenjoella. Olen kalastanut pikkupojasta asti. Lapsenlapsia minulla on yhteensä kahdeksan. Loput vapaa-ajasta kuluu heidän kanssaan, juuri muuta en sitten ehdikään tehdä.”

Pakkauslinjan vastaava Jorma ”Jokke” Viitamäki

Jorma Viitamäki on pakkauslinjan vastaava

Lue lisää

Tunnelmallista valoa kodin tiloihin

Valaistus on yhtä tärkeässä osassa kodin sisustusta kuin huonekalut ja tapetit. Valaistus vaikuttaa tilan tuntuun ja väreihin, valaistuksen ansiosta huone voi vaikuttaa todellista isommalta

Lue lisää

Joulukauppa on avoinna

Hanki ajoissa joulun ihanimmat lahjat, joilla taiot juhlan tuntua rakkaiden ystävien ja perheiden koteihin. Vuoden odotetuimpaan juhlaan löydät inspiraatiota Niemen Tehtaiden verkkokaupasta.   Aina

Lue lisää