fbpx

No products in the cart.

NYT KÄYNNISSÄ KUUMA KESÄALE - TUOTTEITA -15%, -20%, -30% JOPA -57%! LÄHES KAIKKI TUOTTEET KUUMISSA KESÄHINNOISSA. KAMPANJA VOIMASSA ELOKUUN ALKUUN.

nuoli ikoni

Klassikko

Klassikko jo syntyessään. Tämä huonekalusarja sai alkunsa pinnasängystä jo 1950-luvulla. Vauvan kasvaessa nuoreksi myös pinnasänky sai rinnalleen nuorisosängyn. Nykyään vauva on perheellinen ja tuoteperhekin on laajentunut entisestään. Kestävät pinna- ja nuorisosängyt ovat päätyneet uusien sukupolvien käyttöön. Ostamalla Klassikon olet osa suomalaisen yrityksemme menestystarinaa!

Näytetään kaikki 5 tulosta

Salaisuutena keveys ja sirous

Klassikoissa on ajattomuutta ajatuksella. Tuoteperhettä yhdistävät pitkät ja ohuet pystypuut. Ne luovat sisustukseen hyvin kevyen tunnelman. Vaikka huoneessa olisi ahdasta, Klassikoita hyödyntämällä sen ilmavuus ja avaruus saadaan säilytettyä. Sirot pystypuut eivät vain miellytä silmää, vaan tuovat myös käytännöllisiä hyötyjä. Esimerkiksi pinnasängyssä ne ovat olennainen osa turvallisuutta. Tuoleissa ne puolestaan helpottavat liikuteltavuutta, sillä niistä on helppo ottaa kiinni. Siro ulkomuoto tekee Klassikoista myös kevyempiä kantaa. Tee Klassinen valinta ja tilaa meiltä!

Tee kodistasi klassikko!

Eikö sinusta ole huippusisustajaksi? Ei huolta! Kun käytät mahdollisimman laajasti Klassikko-sarjan tuotteita, kotisi saa yhtenäisen ilmeen täysin vaivattomasti ja kokonaisuus näyttää mietityltä. Eri huoneiden kalusteet sointuvat yhteen täydellisesti, mikä synnyttää harmonisen ilmapiirin. Samalla toimituskustannuksella tilaat ruokapöydän, tuolit sekä vaikka kerrossängyn lapselle!

Kestää ja kiertää sukupolvelta toiselle

Klassikko kestää! Usein ihmetellään sitä, että nykyään kaikki ostetut tuotteet menevät paljon nopeammin rikki kuin ennen. Kun ostat Klassikkoa, on kuin palaisit takaisin vanhoihin, laadukkaisiin aikoihin. Vuosien saatossa olemme kuitenkin nähneet käytännössä sen, kuinka parhaimmillaan Klassikko-tuotteemme siirtyvät sukupolvelta toiselle. Onkin sanottu, että esimerkiksi nuorisosänkyjemme ainut huono puoli on ollut se, että “Sängyistä tehtiin vähän liiankin kestäviä.”

Klassikko tärkeänä osana perheyrityksemme historiaa

Klassikko on tärkeä osa Niemen Tehtaiden menestystarinaa ja pitkää historiaa. Tuotteet ovat nimensä mukaisesti todellisia kestosuosikkeja. Klassikon kehitys on myös käytännön osoitus siitä, kuinka perheyrityksemme ja tarjoamamme tuotteet pystyvät muuntautumaan ajan vaatimusten mukaan. Kuitenkin siro muotoilu on säilynyt, vaikka se on mukautunut myös moderneihin tarpeisiin. Klassikoiden historia ei kuitenkaan ole ollut aivan suoraviivainen. Esimerkiksi nuorisosänky poistettiin tuotannosta 1980-luvulla painopisteen siirtyessä suuriin huonekalusarjoihin. Sen asema lastenhuoneen kestosuosikkina johti kuitenkin tuotannon uudelleen käynnistämiseen 2010-luvulla. Luota toimivaan ja tilaa Klassikko!