1 minuutin luku
Niemen Tehtaat on valmistanut ja toimittanut kestäviä kalusteratkaisuja suomalaisiin julkitiloihin ja erilaisiin ympäristöihin jo vuosikymmenien ajan.
Tietoa tuotteistammeTarjoamme palveluita tuotteen koko elinkaarelle kasaus- ja asennuspalveluista huolto- ja korjauspalveluun.
Tutustu palveluihimmeVuonna 1898 perustettu Niemen Tehtaat jatkaa puusepänperinteitä jo neljännessä polvessa. Perheyritys on suomalaisista huonekaluvalmistajista vanhin sekä yksi suurimpia.
Lue lisää meistäNiemen Tehtaiden valmistama muunneltava ja monikäyttöinen AudiMAX-katsomo on Vareliuksen koulussa päivittäisessä käytössä. Rehtori Juha Marttilan mukaan kalusteita siirrellään päivän aikana opetustilanteesta toiseen, sillä koulun neliöt ovat tehokäytössä.
“Koulultamme löytyy kaksi katsomoa, ja niitä on helppo liikutella, koska katsomoissa on pyörät alla. Täällä jokainen asia mietitään vähän eri tavalla kuin perinteisessä käytäväkoulussa”, rehtori kertoo.
AudiMAX-katsomoa Marttila kuvailee yhteisölliseksi kalusteeksi, sillä siinä ollaan porukalla esimerkiksi aamupiirin aikana.
“Vaikka kyseessä on iso kaluste, niin silti katsomo on pieni verrattuna siihen, kuinka paljon se vetää väkeä.”
Katsomossa on kolme istuintasoa ja yhdelle tasolle mahtuu neljä aikuista istumaan vierekkäin tai lapsia viisi eli katsomosta saa istumapaikat yhteensä 12 aikuiselle tai 15 lapselle. Katsomon alimmat istuintasot voi työntää ylimmän alle, jolloin kaluste mahtuu pienempään tilaan. Lisäksi katsomon istuintasojen takana on säilytyslokerot istuintyynyille, joilla saa lisättyä istumapaikkoja.
Marttila kiittelee erityisesti sitä, että katsomo näyttää yhä samanlaiselta kuin se oli tullessaan koululle vajaat kaksi vuotta sitten. AudiMAX-katsomo on tukeva, mutta myös helppo pitää puhtaana.
“Me hankimme kalusteita pitkäksi ajaksi ja niiden käyttöaste on korkea. Katsomo on toimiva ja turvallinen, mutta tärkeässä osassa on lisäksi siisteys. Kalusteiden puhtaanapito on yhä tärkeämpää.”
Katsomoiden lisäksi Niemen Tehtaat on toimittanut koululle muun muassa toimistokalusteita henkilökunnan tiloihin. Rehtorille yritys on lapsuudesta asti tuttu.
“Emmeköhän me kaikki ole opetelleet ruokailua Niemen syöttötuolissa. Omani on yhä käytössä, koska eihän se ole vielä edes 50 vuotta vanha”, hän naurahtaa.