Siirry suoraan sisältöön
Tuotteemme kestävät elämää

Niemen Tehtaat on valmistanut ja toimittanut kestäviä kalusteratkaisuja suomalaisiin julkitiloihin ja erilaisiin ympäristöihin jo vuosikymmenien ajan.

Tietoa tuotteistamme
Palvelut kestävyyttä lisäämässä

Tarjoamme palveluita tuotteen koko elinkaarelle kasaus- ja asennuspalveluista huolto- ja korjauspalveluun.

Tutustu palveluihimme
Perheyritys jo neljännessä polvessa

Vuonna 1898 perustettu Niemen Tehtaat jatkaa puusepänperinteitä jo neljännessä polvessa. Perheyritys on suomalaisista huonekaluvalmistajista vanhin sekä yksi suurimpia.

Lue lisää meistä

1 minuutin luku

Tervon kirjasto ja koulu

Tervon kirjasto ja koulu

Tervon kunnan uusi kirjasto- ja koulurakennus valmistui marraskuun 2025 lopussa. Joulukuussa tilat kalustettiin, aineistot siirrettiin vanhasta kirjastosta ja tammikuussa 2026 aloitettiin toiminta uusissa tiloissa.

Käyttäjät eli kirjaston asiakkaat otettiin jo varhaisessa vaiheessa mukaan ideointiin ja suunnitteluun.

- Tulevan kirjaston värimaailmaa sekä kalustusta oli mahdollista kommentoida ja äänestää työpajassa. Suosikiksi nousi metsäteema, kirjastovirkailija Henna Ruuskanen kertoo.

Niemen Tehtaat valittiin kirjastokalusteiden toimittajaksi. Ruuskasen mukaan todellinen taidonnäyte ja katseenvangitsija sijoitettiin lastenosastolle. 

- Siellä pienet lukijat ottaa vastaan upea satupuu, jonka alaoksille on sijoitettu vauvakirjat. Puun siimeksessä majailee vielä satunalle.

- Meillä on kengätön kirjasto eli täällä hipsutellaan sukkasillaan. Se tuo kiireettömyyden ja kodinomaisuuden tuntua, Ruuskanen painottaa.

Niemen Tehtaat toimitti Tervon uuteen kirjasto- ja koulurakennukseen mm. kirjahyllyjä, lukumajoja, lukupuun sekä verhoiltuja, pehmustettuja kalusteita.

Metsäteema kalusteissa

Niemen Tehtaat toimitti kohteeseen lisäksi muitakin metsäisiä kalusteita, kuten ruskan sävyisiä pehmeitä, verhoiltuja kalusteita ja nalleaiheisia hyllyjä sekä lukumajoja.

- Nuorten nurkkaukseen sijoitetut pehmeät sohvapenkit ovat oransseja ja rahit ruskeita. Niistä on tykätty kovasti.

Kirjastoon toimitettiin myös perinteisiä kirjahyllyjä, joissa on valkoinen runko ja vihreät hyllylevyt. 

- Jos kirjahyllyt olisivat kokonaan valkoisia, niin vaikutelma olisi hyvin kylmä. Vihreät hyllylevyt sointuvat kauniisti saman sävyisiin seiniin. Vihreä on värinä lämmin, rauhoittava ja kutsuva, Ruuskanen korostaa.

Niemen Tehtaat toimitti Tervon uuteen kirjasto- ja koulurakennukseen mm. kirjahyllyjä, lukumajoja, lukupuun sekä verhoiltuja, pehmustettuja kalusteita.

Metsäistä tarinaa jatkettiin kirjastosta vielä koulun puolelle. Koulun käytäviltä löytyy lukumajoja, joiden päädyissä vartioivat nallet. 

Niemen Tehtaat toimitti Tervon uuteen kirjasto- ja koulurakennukseen mm. kirjahyllyjä, lukumajoja, lukupuun sekä verhoiltuja, pehmustettuja kalusteita.

- Asiakkailta on tullut todella paljon positiivista palautetta, erityisesti satupuuta on ihasteltu. Rauhoittava tunnelma jatkuu onnistuneesti tilasta toiseen. Asiakastoiveita on kuunneltu ja toiveita on toteutettu.

tervo_kirjasto_0021

Kiitettävän arvoinen suoritus

Niemen Tehtaat oli Ruuskaselle entuudestaan tuttu. Yhteistyö yrityksen kanssa oli mutkatonta, mutta myös hedelmällistä.

- Kun uuden kirjaston suunnittelu eteni, niin nopeasti huomasin, ettei kovinkaan monella toimijalla ole tarjota kirjastokalusteita. Niemen Tehtaat toimitti sen mitä lupasi ja enemmänkin. Kymmenen pisteen arvoinen suoritus.

Erityiskiitokset Ruuskanen lähettää projektimyynnin tiimille.

- Kiitokset vielä Jarna Friimäelle. Häntä oli helppo lähestyä matalalla kynnyksellä. Saimme yhdessä sorvattua vastaukset kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin, Ruuskanen kiittelee.

Niemen Tehtaat toimitti Tervon uuteen kirjasto- ja koulurakennukseen mm. kirjahyllyjä, lukumajoja, lukupuun sekä verhoiltuja, pehmustettuja kalusteita.